Poika löysi isoisän verkosta ihmeellisen tumman möhkäleen, jossa oli uurteita. Poika oli 9 vuotias silloin. Hän innostui keräilemään kaikenlaista. Ja sitten selvittämään, mitä oikein oli löytänyt.

Juuri ennenkuin hänestä tuli isoisä, hän järjesteli kaikki löytönsä ja siitä tuli luonnonhistoriallinen museo.

Se ensimmäinen löytö oli varmaan mammutin poskihammas Pohjanmeren syvyyksistä. Sitä sai muutkin koskea.

Olipa poika, joka ihaili kotkia.

Eikæ hæn unohtanut sitæ mieheksi tultuaan, vaan perusti kotkareservaatin, jossa kaltoin kohdellut petolinnut voivat kuin hotellissa asustella ja kæydæ nummilla metsestæmæssæ.

Afrikan Kuningatar, musta kotka oli asunut kolme vuotta hækissæ Hollannissa ja kadottanut lentokykykynsæ. Viidessæ kuukaudessa se on nyt tervehtynyt lentokuntoon.

Melkein huomaamatta olen joutunut Jyllannin rannikolle haaveilemaan meripihkasta. Sanat on valittava niin, ettei ole sopimattomia kirjaimia. Joku haluaa ostaa laivalipun, annan verkon.

Kaikki alkoi siitä, kun Jaana käski mun vihdoinkin lähteä jonnekin.

Joku sanoi, että lennä edes Turkkiin. Totesin, että se on mahdotonta, koska en halua lentää, en halua polttaa nahkaani enkä joutua maahan, jonka vallanpitäjiä en vain olla arvostelematta ja jossa vallanpitäjien arvostelijat joutuvat linnaan.

Päätin kuitenkin lähteä jonnekin. Torstaina klo 4 herään ja lähden matkaan. Palataan sitten asiaan.

Lähtö on tottumattomalle yllättävän vaikeaa. Kotona ei haittaa, vaikka autosta rengas puhkeaa. Kotona ei haittaa, vaikka kännykän näyttö tuhoutuu juuri, kun korjamo ilmoittaa, että rengas on korjattu. Kotona ei haittaa, että ei tiedä, mistä saa käteistä bussilippuun.

Ei haittaa, vaikka bussikuski ei vastaa, kun kysyy, mihin bussi menee, koska meille kotiin ei enää mene busseja koko kesänä. Ennenkuin koulut taas alkaa. Ei kai se haittaa muuallakaan, täytyy vaan muistaa hengittää välillä.